..pidä pää alhaalla..
Kun Folgarian golfkenttä rakennettiin 80-luvun lopulla, olin vielä lapsi.
Driving range tarjosi ilmaisia golftunteja lapsille, ja koska se oli vain muutaman sadan metrin päässä hotellilta, kävin siellä kesällä pyörällä.. Vanhempani olivat kiireisiä töissä, joten heille oli helpotus, että olin muualla. Pallot otettiin suuresta punaisesta koneesta, johon laitettiin neliönmuotoinen pelimerkki. Ripustin ämpärin koneen koukkuun, laitoin merkin sisään ja voilà, kaksikymmentäviisi palloa oli valmiina käyttöön. Kun oppitunnille varatut merkit loppuivat, johtaja Capelli antoi minun jatkaa pallojen lyömistä ilmaiseksi, jos kävin keräämässä niitä. Auringon laskiessa Monia, joka oli muutaman vuoden minua vanhempi, saapui keräämään kaikki pallot ruohikolta erityisellä työkalulla ja korilla, ja palautti ne takaisin punaiseen koneeseen.
Opettajani oli Malcolm J. Harrison, skotlantilainen, joka asui Aurora-residenssissä 70 metrin päässä hotellistamme. Hän oli ystävystynyt isämme ja setämme Mauron kanssa, joka omisti ravintolan Alla Segheria. Malcolm oli vakioasiakas. Vietin hänen kanssaan paljon aikaa harjoituskentällä, ja hän opetti minulle golfin perusteet.
Siihen aikaan televisiossa esitettiin piirrettyä "tutti in campo con Lotti" (alkuperäinen nimi "Ashita Tenki ni Nāre / A Great Super Shot Boy"), mikä vahvisti entisestään rakkauttani tähän lajiin, sillä se, mitä Malcolm selitti minulle, oli samaa, mitä Lotti teki televisiossa. Minulla ei kuitenkaan ollut omia mailoja, ja olin vielä lapsi, joten harjoittelu kentän ulkopuolella ei ollut mahdollista. Niinpä päätin rakentaa ensimmäisen golfmailani: se oli tehty luudan varresta ja joistain puunpaloista, jotka olin löytänyt autotallista. Se oli hyvin alkeellinen, mutta toimi. Mailan varteen kiinnitettiin pala, joka oli jonkinlainen kolmiulotteinen suorakulmainen kolmio. Pienempi suorakulmainen pinta oli mailan pohja, isompi ja kaltevampi pinta oli mailan lyöntipinta, ja takaosa oli ruuvattu kiinni luudanvarteen. Se vaati paljon huoltoa.
Koska en voinut pelata Folgarian golfkentän reikiä – siihen vaadittiin klubin jäsenyys – ratkaisin ongelman rakentamalla oman golfkenttäni. Kun nurmikko leikattiin hotellin ympäriltä, kaivoin pienen reiän maahan ja laitoin siihen suuren viskilasin, juuri maan pinnan yläpuolelle. Se toimi reikänä, johon pallon oli tarkoitus päätyä. Reiän sijainnin merkkinä toimi oksa tai pitkähkö keppi, jonka päähän sidoin nauhan.
Reikä nro 1 alkoi hotellin takaa ja suuntautui kohti nykyistä Maso Engheriä, reikä nro 2 oli rinnakkainen paluumatka, reikä nro 3 suuntautui Aurora-residenssiä kohti ja lippu oli lehtikuusten alla, ja reikä nro 4 palasi lähelle reiän nro 1 alkua. Omat neljän reiän kenttäni oli kaunis, par 15, eli kentän säännölliseen suorittamiseen tarvittiin 15 lyöntiä. En usko, että koskaan pelasin kierrosta parilla, vaikka tunsin kentän hyvin.
Isoäitimme Tina, luultavasti liikuttuneena improvisoiduista varusteistani, meni Costa Moda Sport -liikkeeseen ja osti minulle ensimmäisen pitching wedgen, joka minulla on yhä tallella. Itse asiassa omistan kaikki mailat, jotka isoäitini osti minulle ajan mittaan. Pitching wedgen jälkeen sain 8-raudan, 5-raudan ja 3-raudan. Kun matkat kasvoivat, sain myös 5-puun ja draiverin, jotka oli tehty puusta. Putteri oli viimeinen. Koska hotellissamme oli minigolf, putteri lainattiin sieltä – vaikka se oli hieman eri muotoinen, se toimi hyvin. Kaikki nämä mailat ovat nyt simulaattorihuoneessa, pienessä punaisessa Dunlop-kankaisessa golfbägissä. Punainen Dunlop-kangaskassi annettiin minulle, koska siihen asti golfbäginäni toimi itse tekemäni kassi: musta roskapussi, jossa oli naru ja pahvia, jotta pussin suuaukko sai pyöreän muodon. Olin todella ylpeä siitä mustasta kassista, sillä siihen asti olin joutunut kantamaan kaikki mailat käsissä ja taskuissa. Lapsena kaikki on aina ihanaa.
Kasvaessani pystyin onneksi hankkimaan itselleni paremmin sopivia varusteita, jotka ovat olleet käytössäni jo kaksikymmentä vuotta. Taotut teräsraudat kestävät hyvin eivätkä helposti hajoa.Golf on ollut mukanani siitä lähtien, ja se on opettanut minulle paljon. Käsittääkseni golf on ainoa urheilulaji, jossa täytyy itse antaa itselleen rangaistuksia. Pelaat itseäsi vastaan, kuin peilissä. Jos huijaat, se kertoo sinusta jotain.
Nykyään golf on muuttunut paljon, eikä ole totta, että se on kallis laji. Se on kallis vain, jos haluat sen olevan. Kutsun kaikkia kokeilemaan golfia, sillä mitään vastaavaa ei ole. Golfin oppiminen kuitenkin vaatii todella paljon tahdonvoimaa, koska se on äärimmäisen tekninen ja henkisesti vaativa laji.
Golf-simulaattori
Hotellissamme on erittäin tarkka golf-simulaattori. Olemme henkilökohtaisesti luoneet Folgarian golfkentän käyttämällä LiDar-tiedostoja, ja virhemarginaali on minimaalinen – kenttä on toistettu uskollisesti jokaisessa osassa. Simulaattorilla voit lyödä palloa, heittää sen erityistä kangasta vasten, johon vaikutukset heijastuvat virtuaaliympäristössä HD-projektorin kautta. Voit pelata kentän reikiä haastaen muita vieraita tai käyttää harjoituskenttää. Kun valitset mailan, anturi havaitsee sen nopeuden, suunnan ja iskulman. Pallon kohdalla se tunnistaa myös nopeuden, kierrettä ja suunnan.